maanantai 13. huhtikuuta 2015

Seksistiset lait tasa-arvon tiellä


Kansainvälinen   Equality Now -järjestö on ryhtynyt kampanjoimaan valtioiden lainsäädäntöihin kirjoitettuja syrjintä pykäliä vastaan. Tänä vuonna julkaistussa raportissa on nimetty lukuisia valtioita, kuten  Bahama, Intia, Iran, Jemen, Kenia, Mali, Yhdysvallat, Venäjä Kuuba, Malta ja Nigeria, jotka eivät ole täyttäneet vuoden 1995 YK:n Pekingin naisten foorumin  lupauksia.naisten asema

Bahamassa avioliitossa tapahtuva raiskaus on laillinen, Venäjällä on likii 500 ammattia, joihin naiset eivät kelpaa. Egyptissä vaimon tappamisesta saa pienemmän tuomion kuin jonkun muun tappamisesta. Kuubassa  tytöt voivat mennä  naimisiin jo 14-vuotiaina. Pohjois-Nigeriassa miehet saavat laillisesta hakata vaimojaan kurittaakseen heitä. Iranissa naisen todistusvoima oikeudessa on vain  puolet miehen todistuksen uskottavuudesta. Maltassa naisen sieppaaja ei joudu syytteeseen, jos hän avioituu uhrinsa kanssa.   Järjestön raportissa pidetään myös  moniavioisuutta seksistisenä syrjintänä, sillä sehän on  vain miesten mahdollisuus, johon  ensimmäisellä vaimolla ei yleensä ole mitään sanottavaa.

Keskeisimpiä  lakisyrjinnän alueita raportin mukaan ovat avioliittoon ja avioeroon liittyvät oikeudet, raiskauksen rajaaminen ei-rikokseksi esimerkiksi avioliitossa,  kotiväkivalta, perintöön ja omistusoikeuteen liittyvät rajaukset sekä kansalaisuuden saamiseen liittyvät ongelmat.

Raportti luettelee vain kaksi maata, joissa ns. kunniamurha on lainsäädännössä   rangaistusta lieventävä  asia: Egypti ja Syyria. Egyptin lain mukaan, jos mies  "kunnian" vuosi tappaa vaimonsa, hän pääsee helpommalla. Syyrian lainsäädännön mukaan sukunsa "häpäisevän" naisen tappamisesta pääse helpommalla muutkin kuin aviomies: myös isät, veljet ja pojat pääsevät lievemmällä tuomiolla.

Jordanian ns. kunnianmurhien tilanteesta tiedämme, tuomiot voivat laista huolimatta olla lievempiä, niin kuin Suomessa raiskaustuomiot, jos raiskaaja on  pysyvässä työsuhteessa  tai nainen on ollut "paljastavissa" vaatteissa  – lakipykälistä  huolimatta. Lainsäädäntö on kuitenkin selkeä poliittinen viesti, jonka pohjalle voidaan  rakentaa  seksistisen kulttuurin muuttaminen.






Lähde:
  
 Equality Now -järjestön nettisivusto

Raportti

Raiskaus ja lapsimorsiamet lainsäädännön kohteina

Intian korkein oikeus linjasi lokakuussa 2017, että seksi alaikäisen kanssa on myös avioliitossa raiskaus. Intian laki on sallinut ala...